living with fears

Pelkoja on monia. Teillä lukijoillaki on monii pelkoi, ihan varmasti. Ihminen joka sanoo "en mä pelkää mitään" en usko siihen. Kyl neki elämänsä aikana löytää omat pelkonsa.

Miks päädyin tähän postauksee? Tää on vähä turha, mut kertoo must jotain eli mitä mä pelkään. Mä päädyin tähän kans, koska eilen mua pelotti ennen nukkumaa menoo nukkuminen. Ekaa kertaa elämässä. En tiiä miks. :)


Tässä tulee luettelo mun nykysistä peloista ja niiden taustasta, tms:

KISSAT. 
I know. Kuka pelkäis kissoja? Ihania, söpöjä, sileitä ja niitä silmiä ja maukumista, kehräämistä. Mä pelkään. Pelkään kissoja, jos oon yksin tilanteessa missä on kissa ja se on vapaana enkä tiiä sitä kissaa pahemmin. Esim tilanne kadulla kävelee kissa ja nään sen ja oon yksin, mä jähmetyn ja kävelen rauhallisesti sen ohi sydän sataa tuhatta hakkaen.
    Mä en pelkää meiän suomen naapurin kissaa ku käyn naapurissa (niitten kissa on ihana kotikissa, joka ei paljo musta piittaa), enkä täällä hostperheen kotona olevia kissoja. Aluks ku tulin tänne olin vähä järkyttyny ja et mitäköhän tästäki tulee, mut sit tutustuin noihin veitikoihin ja Charlie vei mun sydämen.
    Mun onneks mä oon pikkusen allerginen kissoille, joka ei haittaa mun kissapelosta johtuen. Ku tulin tänne mä huomasin aivastelevan koko ajan enemmän ja enemmän, varsinki ku makoilin sängyllä. Lopulta katoin mun sängyn peittoo joka oli täynnä kissan karvoja ja tajusin: "hei mä oon visssiinki allerginen kateille!" Mut se ei olis ihme, meiän äiti ku on allerginen vissiin kaikelle ja mä vaa banaanille ja maidolle..! Ja ku silittelen kissoja ni alkaa aivastuttaa ja pitää pestä kädet heti kissojen jälkee, ettei vaa koskettele silmii niil käsil ettei turpoo silmät kiinni tai mitään.
    Anyway, mistä tää mun pelko johtuu? Ku olin pieni, joku 3-4-vuotias, me asuttii Vaasassa ja olin niin pieni, etten muista oikee mitää täst tilanteest, kuuleman perusteel jotain ja sit jotain traumaattisimpii hetkii siit. Mut me oltii ulkona mun iskän kans ja sit mä näin kissan jossain, juoksin sillee huutaen vissiin sen kissan lähelle "Iskä tuol on kissa" tai jotain  mitä ton ikänen yleensä tekee. Olin siit kissast jonku 30 metrin pääs kait ja tuijotin sitä ni se kissa hyökkäs mun kimppuu. Olin niin pieni ni enhän mä tienny mitä pitää tehä ja menin shokkii ni iskä tuli ja pelasti mut. En tiiä mitä se teki sille katille mut sain vissii kivat naarmut naamaan. Sit äitille itkien ja laastareit naamaa mitä lie. Tästä syy miks on jääny traumat kissoist...

PIMEÄSSÄ KÄVELEMISEN PELKO.
Hmm.. Kuinkakohan moni teistä pelkää pimeetä tai on pelänny? Mä en oo tietääkseni koskaan (äiti korjaa jos oon väärässä), mutta ku lähen lenkille mun kahen koiran kaa talvisin pimeessä tai pimeessä kävelen yksin jossain ni mä pelkään.
    Miks pelkään pimeessä kulkemista? Koska mul on niin vilkas mielikuvitus välillä, että mä keksin jotain tyhmiä juttuja just sillon ku niit ei pitäs miettiä. Esim. kävelen yksin kotii pimeessä ja alan miettii "mitä jos joku tulee ja ja ja.." Ei pitäis, koska sit vast pelottaaki. Mut ku oon pimeessä muualla ni en pelkää. Eli tää ei oo oikeen pimeen kammokaa. Ja se on aina vaa jos meen ulos yksin pimeesee, tai no joskus. En mä aina tätä pelkää. Enkä ees tiiä kunnollista syytä, mut yritän kuunnella musiikkii ja ajatella mukavii asioita sen sijast et mietin jotain kauhuleffoja.

UKKONEN.
Mä en pelkää ukkosta aina, mä pelkään sitä sillon ku se on super suuri ja oon yksin kotona tai yksin jossain ulkona. Viime kesänä ajoin skootterilla ukkosessa ja mä melkein itkin. Siis hyi... en tiiä mistä tääkää johtuu, joten vaikee kertoo, mut tähän liittyy monta tarinaa niiku monel on ukkosest tarinoita kerrottavana mut tää on mitä tapahtu mulle ku olin joku 13-vuotias:
    Oltii meiän perheen kaa meiän mökillä loppukesästä, sit mukana oli mun vanha kaveri ja sit viel yks toinen, jonka mökki oli toisel puolel järvee, jonne piti soutaa. Me oltii kaverukset sen yhen kaverin mökillä hengailemassa kunnes mun äippä päätti soittaa "tytöt tulkaas syömään, ruoka jäähtyy". Siin sit oltii lähössä ku ukkonen oli jo keren siirtyy meiän järven lähistölle. Äippä kuulosti sen verran vihaselta, että päätettii uhrata henkemme sen puolesta.
    Lähdettii soutamaa meiän hienolla soutuveneellä ja ukkonen vaa melus ja melus. Mä menin pienee kyyryy sinne ja olin, että SOUDA SOUDA kuka siinä ikinä soutikaa. Soudettii kovaa vauhtii ja perille päästyäni olin "jes mä oon elos!!" Olin ihan varma et ukkonen iskee vetee ja me kaikki kuollaa, sellanen ajattelukyky mulla oli 13-vuotiaana!

ISOT KOIRAT.
Tähän on tosi hyvä syy. Tän muistan ku eilisen! Ja moni tietää tän. Eihän tästä oo ku 2-3-vuotta ku tää tapahtu. Mutta alotetaa kertomalla mitä käy, jos jään kahden ison koiran kanssa tai nään ison koiran, tms.
    Ku kävelen kadulla ja iso koira on vapaana ja omistaja on silti siinä sen kanssa (olkoo vaikka kiltti koira), mä hyppään pystyyn ja mun tekee mieli juosta karkuu. Jos se koira ees vähän lähestyy mua mä jähmetyn tai kirkasen. Vaikka koira ois talutushihnassa, mun sydän alkaa silti hyppii tuhatta ja sataa ja haluun vaa juosta siitä tilanteesta karkuun tai kääntyä ja esittää että mun menosuunta on sama ku niillä ja olla niitten eellä koko ajan.
   Mul on tiettyi koirarotui mitä pelkään eniten, mut en jaksa luetella niit täs. Buldogit on yks niistä saksanpaimenkoirien lisäks. Olkoo mikä tilanne hyvänsä, mä pelkään tosi paljo isoi koirii. Mut koiria, ketkä tunnen hyvin, en pelkää. Takas suomessa meiän kadulla asuu yks kultanen noutaja, Nelli, ja sen oon tienny ihan pienestä asti ja se on ihana! En pelkää todellakaa Nellii!
   Tää siis joo tapahtu 2-3-vuotta sitte alkuvuodesta, ku päätin soittaa kaverille "hei, mennääks lenkille Mussun kanssa?" (Mussu on mun toinen koirista ja sillon meillä ei viel ollu Begiä) ja mun kaveri vastas, että mennään vaan. Ulkona oli tosi kylmä, joten mä puin itelleni lämpösesti ja Mussulle laitoin talvitakin kans päälle.
   Käveltii Mussunkaa normaalii lenkkireittii, mist olin kulkenu ihan pienest asti ala-asteelt kotii ja kouluu, koko ajan, joka arkipäivä ja se oli aina tuntunu turvalliselt reitiltä, ikinä ei ollu käyny mitään. Mun kaveri asu n. vähän yli 2km päässä, joten se oli kävelemässä meitä vastaan ja me sitä vastaan.
   Jossain vaiheessa näin mun kaverin ja sanoin Mussulle: "kato kuka tuolta tulee, sielt tulee *****" Sit mun kaveri huus vaa "Mussu, mussu, mussuuu!" No Mussukka innostu ja lähti vetää talutushihnaa ja juoksee kaverin luokse häntää heiluttaen ja vaihettii kaverinkaa pari sanaa, ku kuulin jotain ihme huutoa, että "TAKASIN SIELTÄ! TÄNNE! TAKASIN! PERKELE!!" Ja sit mul oli olo, että nyt tapahtuu jotain, ihan ku koira ois karannu ja iso sellanen.
   Ei aikaakaa ku nähää mun kaverin kanssa ku isoisoiso koira juoksee sieltä ja yrittää nappaa Mussun suuhunsa, ku me juostaa karkuu (mitä en ois saanu todellakaa tehä, mut olin niin paniikissa) ni se koira ottaa Mussun suuhun ja alkaa raatelee sitä ja verta näkyy vähä välii ja alan kirkuu ihmisii paikalle et "V*****, AUTTAKAA, ÄLKÄÄ VAA SEISKÖ SIELLÄ!!" Koska näin siel ihmisii vaa tuijottamas.... -.- No sit en muista oikee mitä tapahtu, missä välissä se tapahtu, mut se hellitti otteen ihan sekunniks ja puras mua, ku yritin puolustaa, se oli tosi kamalaa katottavaa, ku Mussu itki ja se koira ravisteli päätä ja verta lens ja Mussu oli veressä. Se ei ollu onneks niin pahast veressä mut mä ajattelin koko ajan, että nyt se mun vauva kuolee :( Sit mun kaveri oli niin shokis, et se ei oikee tehny mitää. Kilju vaa kiljumisen perää.
   Mun aikarajat ja muut siin tilantees oli aika sekasin, joten en osaa sanoo ku veikkaamalla, koska se tuntu ikuisuudelta, mut ehkä noin 5 min päästä ku tätä koko ajan tapahtu, omistaja juoksi VIEREISESTÄ TALOSTA IHAN LIIAN MYÖHÄSSÄ KU OLI KATTONU SITÄ EKA 5 MIN, että "irti siitä! IRTI! IRTI!" Ja sit mä olin ihan shokis ja jotain taphtu ku sain lopulta mun pikkusen mun syliin ja mä en tajunnu vielä mitään ja Mussu itki ja itki. Sit yritin soittaa äitille ja mun ääni vapis ja olin niin shokis etten saanu ees kerrottuu eka osotetta missä oon ja näin, mut äiti tuli heti paikalle ja päästii sen omistajan talon sisää kattoo onks Mussu kuinka loukkaantunu.
   Sisäl talos Mussu ontu sen jalkaa ja katoin samal mun kättä, että ei perhana se puri muaki hermosta. Äiti tuli paikalle ja selitettii tapahtuma niin hyvin ku pystytii ja mentii autoo istuu ja hoin "äiti äiti meiän pitää mennä eläinlääkärille Mussu voi kuolla" mut sitte mentii mummille ja papalle ni ne tsekkas mummin kanssa Mussun kunnon kunnes mä tajusin, että hei mitä äsken tapahtukaan ja aloin vollottaa ku pikku lapsi ja olin niin shokis etten pystyn liikkuu kunnol ja mua sattu perhanasti käteen. Sain kipulääkettä ja jotain, en muista enää shokissa ku olin. Sit iskä ja mun pikkuveljet tuli saman tien paikalle ja todettii et Mussu oli onnekas ku olin pukenu sen talvitakin sille päälle, et ne hampaat ei ollu osunu pahemmin ihoo paitsi jostain kohista ja siks Mussu selviyty. Joten pointsei mulleki et pistin sen takin sille päälle sinä päivänä! Itelleni kans oli hyvä tuuri ku mul oli paksut lapaset kädessä, mutta se hammas meni senki läpi, tosin pehmeemmin ni ei tullu niin isoo arpee, tosin siinä on vieläkin arpi ja muistuttaa mua tästä tapahtumasta koko ajan.
   Seuraavan päivän tai saman päivän äiti soitti poliisille, mut en sit tiiä mitä koskaa kävi. Kai ne siel piipahti ja sano varotuksen sanan. Siinä se hurja stoori! Mutta miettikää haluutteko nähä teiän pikku vauva koiraa toisen suussa riepoteltavana. Tiedän nyt jälkeepäin mitä tehä jos toi tapahtuu uusiks, mutta minä en silloin tiennyt tyhmä ku olen ! Ja oikeesti shokki tilanteis mä en osaa toimia järkevästi :(
Tää kaikki tarkottaa sitä, että mun taloon ei isoja koiria tule ku oon iso!
    

RAKASTUMISEN/MENETTÄMISEN PELKO.
Tää pelko on outo. Joku ajattelee nyt jotain että "sähän oot ihan nuoriki vielä! mitä sä rakstumisesta tiedät" No olkoo se niitten mielipide, mutta mä pelkään ku rakastun että mä menetän. Siks viihdyn joskus jopa paremmin sinkkuna, mut onneks mun kohalle osu tää ihana Leevi ja se ymmärtää mua (joskus vähä sil menee hermotki) ku välillä sanon keskutelun päätteeksi, "älä unoha mua, love u" tms. Pettymykset aikasimmis ihmissuhteis (ystävyys, rakkaus, jne) vaikuttaa aina. Pelkään rakastuu koska pelkään menettää ja särkee sydämen. Pelkään kans menettää läheisimpii ystävii ja sukulaisii, tms. Se on aina rankkaa ku menettää ihmisen jollain tavalla! 




Onko teillä pelkoja? Millasia? Kertokaa kommenteilla! Ois kiva kuulla teiän peloist :)
Ja tosiaa kommenttii on alkan tulee enemmän ja enemmän ja sellasii lukijoit mä toivonki, etten turhaa yritä herättää keskustelua ja kirjotella näitä postauksia täällä! :) JA kun kirjotatte niitä kommenttei ni suurimmalt osalt puuttuu ns. nimimerkki eli ku ootte anonyymei lukijoit ni ku kirjotatte kommentin ni pliis keksikää joku "nimimerkki" mitä pidätte aina samana ku kirjotatte kommentin, esim. "mun pelko ... tms...tms .. pläpläejnowjdwp... jne...jnee. t. lumiukko" ja sit käytätte sitä nimimerkkii, täs tapaukses käyttäisin lumiukkoa, jatkossa ku kirjottaisin kommenttei. Koska se helpottaa mun kommentoimista teiän kommentteihin :D ja tiiän kuka tääl on aito lukija ;) Toivottavasti ymmärsitte ja toi lumiukko oli huono esimerkki =D

PS. Aloin miettii mun paluuta suomeen, vaikka siihen onki joku 6kk mutta anyway. Mua alko pelottaa ihan sikanaa paluu suomee ja sillee, ku nyt jo tuntuu, ettei mua ikävöi kukaan! :o En oo saanu kirjeitä sen koommin vaikka niitä oon lähetelly muille ni kukaa ei vastaa ja ketää ei kiinnosta :| esim leevi ku ei oo lähetelly kirjeitä vaikka mä korttei oon lähetellykki ni pääätinpä etten sit enää niitä lähetä. Kelleen, joka ei vastaa. Hmm.. En oo vihanen vaa peloissani et ketkä mua ees siel ikävöi ku ei kovin moni ees mulle juttele. Ja tiiän et on aikaeroo mut oon mä paljon samaa aikaa koneellaki! =D Eikä ollu angsti vaan ihmettely!


- Laura ♥